Suomen luonnon tilannekuva uudesta verkkopalvelusta
Uusi Luonnontila-verkkopalvelu kertoo yleistajuisesti Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja kehityksestä. Tieto on kriittisen tärkeää luontokadon pysäyttämiseksi.
Etusivu > Ajankohtaista > Uutiset
Uusi Luonnontila-verkkopalvelu kertoo yleistajuisesti Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja kehityksestä. Tieto on kriittisen tärkeää luontokadon pysäyttämiseksi.
Suomen ympäristökeskuksen järjestämä Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään.
Näyttelyn avajaiset 20.10. Joensuussa
FEOn kevätseminaarissa järjestetyssä työpajassa todettiin, että laadukas luontotieto tarvitsee tuekseen vuorovaikutusta, yhteistyötä ja yleistajuista viestintää. Työpajassa tutkijat ratkoivat tunnettuja haasteita luontotiedon viemisessä käytäntöön. Nostimme tuloksista viisi ideaa luontotiedon käytön parantamiselle.
Teksti ja kuvat: Ida Palmroos Suomen ekosysteemiobservatorio (FEO) piti hankkeen sisäiset kevätseminaaripäivät 8.-9.5. Mustion Linnalla. Seminaaripäivien teema nivoutui hankkeen viimeisen vuoden aiheiden ympärille, kuten työpakettien
Suomen ekosysteemiobservatorio (FEO) hankkeen loppuseminaari järjestetään 17.4.2024 Helsingissä Suomenlinnassa. Tarkempi ohjelma julkistetaan myöhemmin. Päivä kuitenkin kannattaa laittaa kalentereihin jo nyt!
Suomen merkittävimpiä vanhoja luontoinventointiaineistoja on digitoitu sähköiseen muotoon Suomen Ekosysteemiobservatorio (FEO Finnish Ecosystem Observatory) -hankkeessa. Moni arvokas aineisto on jo ollut katoamisen partaalla, kun paperiarkistoja on tilojen pienentyessä hävitetty. Suomen luonnon muutosten tarkastelussa historialliset aineistot ovat korvaamattoman arvokkaita vertailukohtia.
Luontokadon pysäyttäminen on Suomessa laajasti jaettu tavoite. Sen saavuttamiseksi elinkeinoelämä, kansalaiset, päätöksentekijät ja tutkimusyhteisö tarvitsevat ajantasaista, kattavaa, tarkkaa ja helposti saatavilla olevaa tietoa eliölajien esiintymispaikoista ja luontotyyppien sijainnista sekä luonnon monimuotoisuuden tilasta ja muutoksista.
FEO:n kolmas kausi käynnistettiin tammikuun lopussa 24.1. koko hankkeen yhteisellä tapaamisella. Paikalle oli saapunut useita niin live-tilaisuuteen Viikkiin, kuin myös etäyhteyksien päähän. Jokainen työpaketti esitteli
SYKEn avoin tieto -palveluun on viety luontotyyppien esiintymäaineistoja. Avoimia aineistoja voi ladata itselleen ja katsoa rajapinnasta tai karttapalvelusta. Aineistoja on ryhmistä tunturit, sisävedet ja rannat,
Suomen ekosysteemiobservatorio järjestää toisen lajistoseurantojen työpajan Helsingin Viikissä, Infokeskus Koronan Oppimistorilla, perjantaina 2.12.2022. Tilaisuus on jatkoa vuosi sitten järjestetylle kautta aikojen ensimmäiselle seurantojen koordinaatio- ja