Kaukokartoitustietoa on tällä hetkellä kattavasti saatavilla ja tiedon määrän kasvu on huomattavaa. Ympäristön seurannan kannalta erityisen tärkeitä tiedon lähteitä ovat EU:n Copernicus -ohjelman Sentinel-satelliitit, USGS:n Landsat –satelliitit, sekä kansallinen laserkeilausohjelma. Tätä kaikkea tietoa ei ole vielä kuitenkaan täysimääräisesti hyödynnetty luontotyyppien, luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien seurannassa.

Kaukokartoitustiedon avulla voidaan tunnistaa ja rajata luontokohteita ja arvioida niissä tapahtuneita muutoksia esimerkiksi pinta-alan, lajikoostumuksen tai rakenteen suhteen. Satelliittikaukokartoituksen vahvuuksia luontokohteiden seurannassa ovat sille tyypillinen globaali kattavuus ja se, että tietoa saadaan tiheästi, jopa päivittäin. Riippuen seurattavasta luontokohteesta, kaukokartoitus voi tarjota joko suoraa tietoa sen rajauksesta ja tilasta, tarjota tukevaa tietoa tai sitten sen merkitys voi olla vähäinen. Kaukokartoituksen tuoma lisäarvo on voi olla vähäinen esimerkiksi sellaisten kohteiden seurantaan, jotka ovat pienipiirteisiä, kuten virtavedet, tai eivät tarjoa suoraa näkymää taivaalle, kuten maan alaiset luontokohteet.

Kaukokartoitustieto on Big dataa

Kaukokartoitustieto on niin sanottua big dataa, jonka hallintaan, käsittelyyn ja jakamiseen tarvitaan reilusti tallennustilaa ja laskentatehoa. Isojen tietomassojen käsittelyyn voidaan hyödyntää nykyisin eri kansallisia sekä kansainvälisiä laskentaympäristöjä. Tiedon hallinnan hyvä suunnittelu ja toteutus ovat edellytyksiä kaukokartoitustiedon laajamittaisella hyödyntämiselle.